Nykyään tulee tehtyä käsitöitä lähinnä flunssan kourissa, kun joutuu jököttämään sisällä köhimässä. Viimeisin virushyökkäys sai minut viimeistelemään sekä joulukuussa aloitetun villatakin, kuin pojan kylpytakin, johon kankaan ovat olleet leikattuina jo kuukausikaupalla. Samassa inspiraatiossa sitten syntyi myös tyttöselle mekko uusimman Ottobren kaavoilla.

Villatakki on tehty Ravelrystä löytyneelle Eveli Kaurin Friida-neuletakin ohjeella. Lanka oli Lankatalo Priimasta heräteostoksena ostettua Sudania, joka on 100 % villaa. Vyötteessä oli ohjeistettu käyttämään 5 mm puikoilla, mutta neulomastani mallitilkusta tuli ihan peltiä. Etsinkin sitten samanvahvuisia lankoja (50 g, 50 m) räveltämöstä ja kaikkia noita neulottiin n. 8-9 mm puikoilla. Lanka vastasi siis varsin hyvin Dropsin Eskimoa, jolle tuo Friida oli alun perin suunniteltu. Lopputuloksesta tuli ihan kiva, vaikka ensi kerralla raglan-puseroa neuloessani muistan taas jättää kainalon alle tulevat lisäykset tekemättä. Kuva on pesemättömästä ja pingottamattomasta takista, joten vielä tuo venähtää ja pehmenee tuosta ja uskoisin siitä tulevan lempivillatakkini. Ainut, mitä pelkään, on langan nyppyyntyminen, sillä pientä nyppyä tuossa näkyy, varsinkin hihojen valesaumoissa.

Poikasen kylpytakki taas puolestaan Ottobren 6/2011 poikien kylpytakin runsaasti modifioidulla ohjeella. Minulla on aina ollut selkeä mielipide, minkälainen kylpytakin tulisi olla, mutta yhtään aivan passelia ohjetta en ole löytänyt. Vähän kotitekoisen näköinen tästä tuli, kun menin kanttailemaan reunat vähän turhan runsaasti venytetyllä resorilla, eikä kanttaus muutenkaan onnistunut kovin siististi pitkän tauon jälkeen. Tulipahan taas testailtua ja eipä tuota kylpytakkia moni pääse näkemään, kun kotikäyttöön se tulee. 

Viimeisimmässä 1/2012 Ottobressa ihastuin heti jo kansikuvassa olevaan tytön rimpsumekkoon. Kun ompeluvermeet nyt olivat esillä, niin samalla surautin tyttöselle mekon. Värikäs velour-kasa, jonka kaivoin kangaslaatikosta inspiroi minut leikkimään väreillä ja mekosta tuli yksivärisen sijaan räiskyvän värikäs. 92 cm mekko on vielä aivan liian iso 80 senttiselle tytölleni, mutta tällä hetkellä noita mekkoja onkin kaapeissa ja tämä saa odottaa tyttösen kasvua.

Olin ostanut tyttösen edellistä mekkoa varten lankaa aivan liian paljon, joten päätin neuloa ylijääneistä keristä hihattoman mekon pariksi kätevän boleron. Ohje löytyi täysin ilmaiseksi netistä Ravelryn avulla. 12-18 kk koko oli tytölle juuri passeli.

Kaupoissa on näkynyt paljon ruutukuosia ja liivimekkoja nyt syksyn tullen ja halusin ommella itselleni sellaisen. Ohjeen löytäminen oli kuitenkin hankalaa, sillä olin jo ostanut valmiiksi Eurokankaasta villakangasta. Tein kuitenkin itselleni tyypillisen virheen ja ostin kangasta vaivaisen metrin. Noh, metri ei ole kovinkaan paljon kangasta, eikä ollutkaan kumma, etten löytänyt mitään ohjetta tuollaiselle pienelle kangasmäärälle. Burdastyle.com-sivustolta löytyi kuitenkin kuva Zoe-mekosta, jonka malliin ihastuin. Koskapa kaavan ostaminen netistä ei kuitenkaan huvittanut, päätin muokata vastaavanlaisen mekon jostakin kirjaston kaavalehdestä löytyvästä mekosta. Siispä kirjastoon, josta löytyikin jonkin sortin kotelomekon kaava ja sitten kaavaa muokkaamaan.

En ole aikaisemmin moista tehnyt, enkä tiedä, miten se kuuluisi tehdä, mutta piirsin kaavat mekosta ja saksin ne sitten kappaleiksi, jotta sain siirrettyä muotolaskokset paikoilleen (alkuperäisessä mekossa oli etukappale tehty kolmesta osasta), kaula-aukon korkeammaksi, ja vyötärösauman alas. Helmaan vekki, vuorin sijaan alavarat ja lisää muotolaskoksia selkään. Tuolta Burdastyle-sivustolta huomasin, että monet olivat laittaneet mekkoonsa muotolaskokset myös eteen, joten lisäsin nekin. Sitten asettelin kaavan osaset kankaalle ja jätin sekä miehustaan, että helmaan ylimääräisiä senttejä, jotta minulla olisi pelivaraa vyötärösauman kohdistuksen ja helman mitan suhteen. Sitä tarvittiin!

Ommeltuani miehustan totesin, että tuon alkuperäisen mekon koko 36 oli aivan liian iso siitäkin huolimatta, että olin verrannut omia mittojani kaavalehden mittataulukkoon. Taitavat olla nuo mittataulukot edelliseltä vuosisadalta, eivätkä enää toimi nykypäivänä, kun vaatteista tehdään vartalonmyötäisempiä. Pienentelin sitten sivusaumoista ja muotolaskoksista vähän kerrassaan, kunnes mekko istui jotenkuten. Tunnustan, että en tajua väljyysvaroista hölkäsen pöläystä ja siksi vain päädyin tuollaiseen vartalonmyötäiseen malliin. Millään muulla konstilla en saisi väljyyttä asettumaan tasaisesti. Huonona puolena on se, että kaikki ompelukseni ovat aina juuri ja juuri sellaisia, että ne mahtuvat päälle. 

Helman kiinnitys osoittautui yllättävän hankalaksi, sillä minkäänlaista sovitusnukkea en omista. Ompelin helman kiinni ties kuinka monta kertaa ja aina se pussitti selästä oudosti. Loputa tajusin, että takahelma tarvitsee pari muotolaskosta. Kangas oli kuitenkin jo leikattu, joten ei auttanut, kuin ratkoa koko takahelma irti ja lyhentää helmaa niin paljon, että sain lantiolta leveyttä käyttöön niin paljon, että sain muotolaskokset tehtyä.

Tuommoinen tunikamekosta sitten syntyi. Alunperin helman oli tarkoitus olla niin pitkä, että mekkoa olisi voinut käyttää myös ilman housuja, mutta nyt pituudesta piti karsia, jotta mekon sai istumaan kunnolla. (Pitäisi varmaan unohtaa mekko-sana kokonaan.) Tunika takaa:

Ihan kiva tästä tuli, vaikka aika monta iltaa tuli projektin kanssa taisteltua. Opin kuitenkin taas paljon, joten ensi kerralla onnistun taas ehkä vielä paremmin. Käyttöön tämä mekko tulee joka tapauksessa ja seuraava ompeluprojekti on jo suunnitelmissa...

Modassa 4/2007 oli kaunis neulemekko, johon oli applikoitu Marimekon Unikko. Ihastuin mekkoon jo tuolloin, mutta silloin minulla ei vielä ollut pientä tyttöä. Nyt päätin sitten toteuttaa tuon kivan mekon. Langaksi valikoitui Menitasta löytynyt Sandnes Garn Mandarin Petit. Lankojen tiheykset poikkesivat sen verran toisistaan, että päädyin ottamaan silmukkamäärät 2-vuotiaan koosta ja senttimitat 1,5-vuotiaan koosta. Ennen pesua mekko oli hieman pienehkö, mutta pesussa ja pingotuksessa mekko asettui tismalleen oikeisiin mittoihinsa. Unikko kiinnittyi kaksipuoleisella liimaharsolla silittämällä ja reunat huolittelin samalla langalla, kuin mitä neuleeseen käytin.

Takana mekossa on kiva pieni halkio:

Muuten, kaksi postausta takaperin saitte ihastella söpöä punaista tupsupipoa. Sille kävi viikolla köpelösti, kun tyttönen riisui sen rattaiden sadesuojan alla piilossa ja tiputti sen ilmeisesti sadesuojan ja rattaiden välistä jonnekin päin Espoota. Sinne jäi! Palasimme pari sataa metriä taaksepäin, mutta sateessa kahden lapsen kanssa ei sen pidemmälle voitu lähteä, varsinkin kun pipon todennäköinen riisumispaikka oli bussi, jossa tytölle tuli mahdollisesti turhan lämmin.

Poika näki Suuressa käsityölehdessä (4/2011) lepakkomiehen puvun ja halusi sellaisen omaksi. Eilen sitten piipahdin Eurokankaan palaosastolle ja nappasin mukaan kaksi metriä mustaa satiinia. Koko illan näpertämisen tuloksena oli asu pienelle oikeudenpuolustajalle:

Onneksi nurja puoli päähineessä ei ole näkyvissä! Sen verran sotkuista oli tuo satiinin kanssa pelaaminen varsinkin, kun ohjeessa ei oikein selkeästi mainittu, missä välissä mikin sauma piti huolitella. Lisäksi ompelukoneen siksak ei oikein sopinut satiinin huolitteluun, vaan se veti kankaan rumasti ruttuun. Ehkäpä tuosta ongelmasta pääsisi, jos vähän säätäisi konetta, mutta tällaisen pikkuprojektin takia ei jaksanut paneutua asiaan. Yleensähän käytänkin saumuria huolitteluun, mutta päähineen kaarevat saumat eivät oikein saumurihuolitteluun sopineet.